torstai 26. helmikuuta 2009

Erikoisohjelma eSpecial uutisia 26.2.2009, (http://especiaali.net):

One Jerusalem-nettisivusto on ilmaissut huolensa useista presidentti Barack Obaman ulkopoliittisista neuvonantajista. Presidentti Obaman neuvonantajat Susan Riisi ja Samantha
Power
ovat onnistuneet saamaan Hillary Clintonin tukemaan Yhdysvaltain
osallistumista suunnitteluun antisemiittiseen konferenssiin Durban 2.

Tämä on jyrkästi ristiriidassa amerikkalaisen tähänastisen politiikan kanssa. Bushin hallinto sopi Israelin kanssa viime vuonna, että Yhdysvallat
ei osallistu, ellei se saa takeita siitä, että konferenssissa ei tulla esittämään samanlaista Antisemitismia ja yksipuolista kritiikkiä Israelia kohtaan,
kuten tapahtui ensimmäisessä Durbanin kokouksessa vuonna 2001. " (americanthinker.com).

Yom Kippur-juhlan aikana järjestettiin Yhdistyneiden Kansakuntien suunnittelukokous, Durban 2:sta varten. Josta odotetaan Israelin lynkkaysta, valmistelukokouksen pohjalta tarkasteltuna.

Obama siirtyi osallistumaan Durban 2:een, vastoin aiempaa Amerikan politiikkaa. Jos Israel on käsitelty aiemmin kuin
liittolaista, nyt Obama käsittelee sitä samoin kuin Irania, Syyriaa,
Saudi-Arabiaa, jne.

Israelin ystävien ja kannattajien ei pidä pettää itseään uskomaan, että Obaman hallinto on ystävällinen Israelia kohtaan. Amerikan kannan muuttaminen
Durban 2:een on erittäin huolestuttava ja vihamielinen teko.

(www.onejerusalem.org)

Anne Bayefsky: EU:n pitäisi hävetä



...osallisuudestaan Durban 2 valmisteluasiakirjan mukaisiin syytöksiin Israelia vastaan.

Palkittu ihmisoikeusaktivisti, professori Bayefsky kysyy: "Miksi EU:n edustajat pelkäävät sanoa ääneen ja kuuluvasti, että asiakirjoissa Israelia kohtaan esitetyt syytökset ovat ...herjausta juuutalaista kansaa vastaan ja antisemitismiä ihmisoikeuksien valepuvussa, miksi EU:n edustajat eivät osoita, että viidesosa Israelin väestöstä on arabeja, joilla on enemmän demokraattisia oikeuksia, kuin missään ymäröivissä arabimaissa ...miksi palestiinalisalueita ei syytetä aparthaidpolitiikasta?"

- - -

Hollantilainen kansanedustaja Geert Wilders USAssa:



Ohjelma on (((GB))) =Glenn Beck, Fox News.

"Sananvapaus vaarassa Euroopassa, sensurointi kasvaa", todetaan amerikkaliskanavalla.
Kansanedustaja Wilders on joutumassa vankilaan puhuttuaan Islamin vaarallisuudesta, mm tuottamalla "Fitna"-nimisen filmin, jossa siteerataan Koraania terrorismin innoittajana. Englantiin pääsynsä evättiin taannoin, "ettei rotujen tasapaino" järkkyisi... Sitä ei imeisesti brittien mielestä järkytä Iranin presidentin Englannin TV:ssä näytetty joulunvastainen puhe. Kuningatar Elisabeth antoi joulutervehdyksen ja sille piti saada "vastapainoa."

- - - -

Euroopan johtajia valmistelemassa G20 kokousta Berliinissä 22.2.2009.



EU:n suurten maiden johtajat koolla Berliinissä. Videolla Britannian Gordon Brown ja Ranskan Nicolas Sarkozy selittävät mitä ovat tekemässä, talouskriisin painaessa päälle, Uuden Maailman (talous)Järjestyksen luomiseksi ja perustelemassa (tietenkin) miten välttämätöntä on saada kaikki KONTROLLIIN.

G20 kokous pidetään lontoossa 2.4.2009. Berliinissä sitä valmisteli 6:n maan johtajat, 21 EU-maata ei päässyt paikalle. Suomi on touhussa huomannut karvaasti, että halunsa EU "ytimeen", osoittautuu näin kovan paikan tullen, olevan toiveajattelua. Isot maat jyrää ja pieni on pieni, vaikka kuinka kuuliainen ja mallioppilas.

- - -

Amerikan arvilind:"Istun mielelläni Saatanan oikealla puolella"

Walter Cronkite ottaa vastaan World Federalist Association'in huomionosoituksen.




In this video Cronkite says "I'M GLAD TO SIT ON THE RIGHT HAND OF SATAN", right before introducing Hillary Clinton!

Harvinainen katsahdus kulissien takaisten vaikuttajien pippaloihin! Koolla on joukko nimeltä; "World Federalist Association." Videolla amerikkalainen TV-kuuluisuus* sanoo (puhuttuaan Pat Ropertsonin varoituksesta, että kaikki maailmahallitukset ennen messiaan tuloa ovat paholaisesta): "Ilolla istun saatanan oikealla puolella", juuri ennenkuin esittelee Hillary Clintonin (silloin presidentin puolisona), joka sitten ylistää häntä taistelusta "asian" puolesta. "Asia" on Uusi Maailman Järjestys, jota johtamaan tarvitaan Maailmanhallitus, jota nämä ovat rakentamassa.*

Wikibedia:Walter Leland Cronkite, Jr. (s. 4. marraskuuta 1916, Saint Joseph, Missouri, Yhdysvallat) on entinen yhdysvaltalainen televisiotoimittaja ja ammattikuntansa tunnetuimpia edustajia. Uutisankkurin toimessa CBS Evening News
-uutislähetyksessä vuosina 1963–1981 hänen maineensa kasvoi suorastaan
legendaarisiin mittoihin ja hän sai lempinimen "Amerikan luotetuin
mies" ammatillisen osaamisensa ja isällisen karismansa ansiosta.
(http://fi.wikipedia.org/wiki/Walter_Cronkite).

Kauppalehden keskustelupalstalla käytyä keskustelua "the salaliitosta", josta jotain selvinnee:
http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=104762&tstart=0&start=0

- - - -

Ei kommentteja: